Baltia

Matka Tallinnaan Helsingistä sujui nopeasti runsaan aamupalabuffetin viedessä melkein koko matkan ajan. Harmaa Tallinna ei kuitenkaan näyttänyt tällä kertaa parastaan vaan kasteli innokkaan matkailijan heti alkuun. Ei auttanut kuin vain laittaa tossua toisen eteen vauhdikkaasti.

Matkustaminen junalla näyttää olevan suosittua Virossa, koska minulle ei aluksi meinannut riittää istumapaikkaa. Interrail-lipussa on se huono puoli, että sillä ei suoraan saa varattu istumapaikkoja vaan se täytyisi tehdä erikseen. Joskus se on ilmaista ja joskus taas maksullista. Lisäksi lipuntarkastaja ei meinannut uskoa, että lippuni on voimassa, vaan joutui soittamaan esimiehelleen kunnes hyväksyi lipun. 

Tartossa minua kuitenkin odotti iloinen vastaaottokomitea, joka koostui keväällä tapaamistani virolaisista metsäylioppilaista, sekä muutamasta uudesta tutusta. Aurinkokin jaksoi pilkottaa pilvien välistä. 😀

Kävimme tutustumassa heti samana päivänä Viron suurimpaan luonnonsuojelualueeseen Järviselkään. Siellä näin yli 400 vuotta vanhaa luonnonmetsää, sekä monia erilaisia Viron suurimpia ja korkeimpia puuyksilöitä. Alueella koulutetaan kenttäkursseilla kaikki Viron metsäylioppilaat ja näinkin mielenkiintoisia hakkuutapojen koealoja, joita hyödynnetään opetuksessa.

Seuraavat pari päivää vietin tutusten Tarttoon paremmin ja kävin museoissa ja vanhassa kaupungissa. Kelit olivat välillä vähän sateisempia, mutta suurimmaksi osaksi aurinko paistoi. Puut puhkesivat lehteen kuin yhdessä yössä sateiden jälkeen. 

Matka Tartosta Valgaan junalla meni tällä kertaa mukavasti, sain olla yksin ensimmäisessä luokassa. Valgasta Riikaan ei taas niinkään. Konduktööreistä kumpikaan ei puhunut englantia, mutta lopulta pääsimme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä miksi minulla ei ole erillistä lippua. Vaikuttaa siltä, että täällä ei hirveästi intterreilaajia käy. No eipä junaan noussutkaan minun lisäkseni kuin 5 ihmistä. 😂

Riikasta sain varattua todella hyvän huoneen hostellista, ei ainakaan hinta yöltä päätä huimannu: 22€ aamupaloineen (Cinnamon Sally Backpackers). Kiertelin Riikaa ympäri, vanha kaupunki näytti upealta auringon laskiessa ja heittäessään viimeiset säteensä vanhojen rakennusten kattojen harjoille. Kerkesin käymään läpi keskustassa mielestäni kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Lähtöpäivänä kävin vielä paikallisessa kauppahallissa katselemassa paikallisia herkkuja. Olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä, mutta rinkkaan ei lopulta mahdukaan määräänsä enempää. 

Riikasta Vilnaan matkustin bussilla, jossa palvelu oli jotain ennensanomattoman hyvää. Neljän tunnin matka tuntui liian lyhyeltä katsellessa elokuvia integroidusta näytöstä. Perille päästyäni kävin heittämässä tavarat hostellin huoneeseen (28€ Old Town Trio) ja lähdin seikkailemaan Vilnan keskukseen. Nähtävää oli paljon ja aivan kaikkiin paikkoihin en ehtinyt, mutta tärkeimmät nähtävyydet tuli ikuistettua muistoihin. Kaupungin näki parhaiten kiivetessä Gediminasin linnan torniin, josta avautui upeat näkymät kaupungin ylle. Myös kukkaistutukset olivat kaupungissa päässeet jo loistoonsa, monessa istutuksessa toistuivat väreinä keltainen ja sininen Ukrainan tilanteesta muistuttaen.

Huomasinkin kaikissa kolmessa Baltian maassa sen kuinka paljon ihmiset tuntevat myötätunton sodasta kärsivien ihmisten puolesta. Ukrainan lippuja liehui joka kaupungissa ja törmäsin useisiin mielenosoituksiin. Kriisin olemassaolon huomaa täällä paljon selkeämmin kuin Suomessa. 

Tätä tekstiä viimeistelemässä matkustan juuri kohti Varsovaa aikasen herätyksen jäljiltä. Seuraava määränpää on vielä hieman auki, mutta katsotaan mitä seikkailu tuo tullessaan.