Matkan alku

Jo kauan suunnitteilla ollut Euroopan valloitus junalla on vihdoin ja viimein päässyt suunnitteluvaiheen ylitse ja olen saanut laukut pakattua. Tuntui hurjalta pakata matkatavaroita rinkkaan tietäen, että palaan Suomeen vasta kahden kuukauden päästä. Pakkasin mukaan mielestäni kaikki tärkeimmät, no ainakin passi ja hammasharja tulivat mukaan. Loputhan tarvittavat saakin sitten ostettua matkan varrelta. 

Matka alkoi eilen Joensuusta autoillen Savonlinnaan viettämään äitienpäivää vanhempien luokse vielä ennen seikkailun aloittamista. Mieliala Joensuusta lähtiessä oli hieman haikea, mutta kuitenkin innostunut.

Matka jatkuu huomenna Helsinkiin missä majoittaudun ystäväni luokse keskiviikkoon asti. Sitten laivalla yli Suomenlahden Tallinnaan, josta jatkan pikaisesti Tartuun keväällä tapaaminen virolaisten metsäylioppilaiden luokse käymään!

Sitten kun olen saanut tarpeeksini virolaisista 😅 matka jatkuu Latvian pääkaupunkiin Riikaan ja siitä luultavasti olemattomien junayhteyksien takia bussilla Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Sieltä sentään pääsee jo jatkamaan matkaa junalla ja seuraavana kohteena on tarkoitus vierailla Puolassa. 

Tästä eteenpäin en ole lyönyt lukkoon matkasuunnitelmia vielä niin tarkkaan, vaan ajatuksenani on mennä sinne minne nenä näyttää ja junat kuljettavat. Muutamia päivämääriä ja maita joissa vierailen olen jo sopinut, mutta niistä myöhemmin.


Tervetuloa mukaan seuraamaan blogiani Interreilaamisesta! Uskon, että reissusta tulee mielenkiintoinen ja ikimuistoinen. Toivottavasti saat itsekin innostusta lähteä seikkailulle. 😊

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Italia, Kroatia, Slovenia ja matkan päätös

Baltia

Puola ja Tšekki