Italia ja Itävalta, (Saksa uudelleen)

Saavuin Saksaan auringon viimeisten säteiden pilkistellessä vielä junan ikkunasta. Tiesin, että matkasta Zurichiin tulisi pitkä, koska viettäisin yön junassa. Junaa saikin odotella puolen yön tienoilla tunnin sijaan kaksi. Onneksi pakkasin mukaan tarpeeksi lämmintä vaatetta, lämpötila laski yöksi 5 asteen tuntumaan.

Etsin itselleni mukavan sopen ykkösluokan nurkasta ja tein itselleni pedin penkille. 😅 Matka meni yllättävän hyvin nukuttuna, ainakin aamulla oli levännyt olo. Tietysti asiaan saattaa vaikuttaa se, että olin nukkunut pitkään kahtena edellisenä yönä. Jututin herätessäni Hawailaista miestä, joka heräsi sanojensa mukaan taasen todella väsyneenä. No en ihmettele asiaa, koska hän oli edellisenä päivänä lentänyt yli 12 aikavyöhykkeen läpi ja ei tiennyt oliko nyt aamu vai ilta. Neuvoin hänet infotiskille ostamaan seuraavaa lippua ja sain kutsun käymään hänen luonaan. Nyt olisi yöpaikka Hawajillakin tarvittaessa. 😂

Zurichista juna kuljetti minut Lichtensteinin läpi Alpeille. Sain ihailla vuoristoisia maisemia, turkoosin värisiä jokia ja järviä, sekä vierailtua jälleen uudessa paikassa! Henkeäsalpaavat maisemat saivat pysymään virkeänä, vaikka matka Italian rajalle kesti yhteensä 5 tuntia. Italialaisella asemalla odotellessani sain huomata miten paljon vuoristot vaikuttavat lämpötiloihin. Lähtiessäni Zurichista lämpötila oli 8 astetta, mutta Italiassa olikin 28 astetta.

Olisin voinut kulkea melkein kaikki nämä matkat nopeammilla junilla, mutta silloin olisin joutunut maksamaan paikkavarauksista ja en olisi päässyt vierailemaan kaikilla pienillä asemilla. Huonoina puolina hitaissa junissa on taas se, että aikaa kuluu välillä pidempään odotellessa kuin itse junamatkassa. Tällöin kuitenkin ehdin useasti käymään nopeasti katselemassa maisemia ja paikkoja juna-asemien läheisyydessä.

27 tuntia Pariisista lähdön jälkeen saavuin vihdoin pieneen Pohjois-Italialaiseen kylään. Viimeisen junan katto vuosi vettä lattialle melko runsaasti, mutta se ei näyttänyt ketään kanssamatkustajaakaan haittaavan niin en minäkään siitä välittänyt. Perillä minua odotti hyvä ystäväni, johon olin tutustunut edellisenä syksynä Joensuussa, hänen ollessaan vaihto-opiskelijana. Hän itseasiassa oli kutsunut minut syntymäpäivilleen muutamaa päivää aikasemmin vitsillä ja olin tokaissut vain, että kerro osoite niin tulen.

Ystäväni ei meinannut millään uskoa, että olin pääsemässä paikalle, mutta siellä sitä nyt oltiin. Hän ajoi meidät vielä syrjempään ja korkeammalle vuoristoon, jossa maisemat vain komenivat. Vuoret peittyvät salamyhkäisesti pilviin ja vietimme mukavan illan juhlien hänen 22-vuotispäiväänsä. Sain pestyä pyykit onneksi hänen luonaan, viimeiset puhtaat vaatteet eivät olleet enää kovin puhtaita. 

Aamusta sain kyydin hänen ystävältään seuraavaan kaupunkiin, josta jatkoin takaisin Itävallan kautta Saksan Ulmiin, jonne olin myös saanut kutsun. 😂 Päivä meni jälleen matkustaessa ja tällä kertaa lämpötila muuttui nopeasti toisinpäin, lähtiessä oli 25 astetta lämmintä ja perillä vain 10. Jokaikinen juna oli jokseenkin myöhässä ja jokaisessa vaihdossa jouduin juoksemaan seuraavaan junaan ehtiäkseni kyytiin. Ihmisjoukossa puikkelehtiminen sujuu yllättävän nopeasti, kun motivaattorina on pääseminen perille ihmisten ajoissa. Illasta kiertelimme kaupunkia ja päätin, etten seuraavana päivänä jatkaisi matkustamista, vaan pitäisin välipäivän. Lepopäivä tulikin tarpeeseen ja sain oikein kunnon yöunet.

Aamusta lähdimme kiertelemään kaupunkia ja Tonavan varrella olikin paljon nähtävää, muun muassa kaupungin vanha linnoitus kulkee kivasti joen varrella. Kävimme katsomassa Einsteinin syntymäpaikkaa, maailman korkeinta kellotornia ja maailman vinointa hotellia. Kaupungissa on myös laaja kanavien verkosto ja Ulmia onkin kutsuttu Venetsian pikkuserkuksi. Kaiken kävelyn jälkeen oli mukava rauhoittua paikoilleen ja syödä paikallisia perinneruokia. Ne olivatkin todella maittavia ja annokset yllättävän suuria. Mahat täynnä kävelimme takaisin ystäväni asunnolle, jossa otin muutaman tunnin päiväunet. Illasta ajattelin mennä nukkumaan ajoissa, että seuraavan aamun aikainen herätys ei tuntuisi niin pahalta.

Aamusta lähdin aikaisin liikenteeseen kohti Berchtesgadenissa sijaitsevaa Kotkanpesää ja ensimmäinen vaihto oli jälleen tutulla asemalla. Olen tähän mennessä käynyt Munchenin päärautatieasemalla yhteensä seitsemän kertaa, nyt taisi olla kuitenkin tämän reissun viimeinen kerta.

Seuraava juna oli jälleen myöhässä aikataulusta ja pääsin juoksemaan 200 metrin pujottelun todetakseni jälleen kerran että, vaikka luvataan seuraavan junan odottavan, eivät ne kuitenkaan odota kuin korkeintaan kaksi minuuttia. Ehdin juuri ja juuri ovelle nähdäkseni sen sulkeutuvan naamani edessä. Onneksi ystävällinen konduktööri avasi oven vielä lähes vauhdista ja hyppäsin kyytiin. Onneksi ehdin junaan, muuten päivän suunnitelmat olisivat menneet mönkään ja luultavasti olisin joutunut palaamaan takaisin tänne myöhemmin. 

Viimeinen junamatka tarjosi jälleen Alppien huimia vuoristomaisemia, näihin maisemiin en kyllästy koskaan! Perillä minua odotti vähän yli tunnin vaellus juna-asemalta vuoristoon. Kävellessäni neljä kilometriä pääsin ihastelemaan vuoristovuohia ja postikortin kauniita maisemia täydellisessä säässä. Loppumatkasta pidin pienen tauon ja söin Ulmista ostamani pretzelin, se olikin mukavan suolainen välipala hikoilun vastapainoksi. 

Ala-asemalta pääsin törkeän kalliin (28€) bussin saattelemana perille Kotanpesälle. Matkalla näin mahtavia vuorenseinämiä ja vuoristojärven, sekä kauas avartuvia vuoristolaaksoja. Näky oli sanoinkuvaamaton ja henkeäsalpaava. Maisemat huipulta olivat vieläkin upeammat, jos se oli suinkin mahdollista. Tapasin ylhäällä Australialaisen matkalaisen, joka ystävällisesti lupasi kuljettaa minut takaisin juna-asemalle. Minulla kävi jälleen hyvä tuuri, ehdin hänen avullaan aikaisempaan junaan ja heti kun pääsin junaan alkoi junan lasiin ripsiä vettä. 

Olisin kastunut aivan totaalisesti, jos en olisi saanut kyytiä. Jälleen sain odotella seuraavassa vaihdossa myöhässä ollutta junaa, mutta päätin ottaa sitten toisen kun vaikutti, että edellinen juna saattaa myöhästyä vielä lisää. Sade jatkui miltei Wieniin asti, mutta onneksi perillä ei satanut ja talsin melko lähellä olleeseen hostelliin. 

Hostelli oli hyvällä sijainnilla, siisti ja melkein tyhjä. Sain hyvät yöunet ja lähdin aamusta metsästämään aamupalaa paikallisiin torikojuihin. Löysin kivan paikan ja söin runsaan aamupalan, sen voimalla jaksaisi Unkariin asti. Kiertelin kaupungin keskustan läpi ihmetellessäni ympärilleni, joka puolella näin julmia, mutta kauniisti kullatuin patsain koristeltuja rakennuksia. En edes huomannut kävelleeni kymmentä kilometriä, ennen kuin saavuin jälleen juna-asemalle. 

Tästä jatkoin Unkariin ja siitä jatkan ensi postauksessa!